Tuhansien tarinoiden muoviupo
Tuhansien tarinoiden Muoviupo
Upon muoviteollisuus perustettiin Nastolaan jo vuonna 1964, mutta toiminta käynnistyi seuraavana vuonna. Ensimmäiset paineputket toimitettiin kotikunnan alueelle ja ensimmäiset maaviemäriputket Porin kaupungille.
Upo Muoviteollisuuden perustaja, syksyllä keskuudestamme poistunut Karl-Jan Govenius oli muoviteollisuuden legenda. Grand Old Man. Hän oli innovatiivinen tuotekehittäjä, yrittäjämielinen teollisuusjohtaja ja kansainvälisen kaupan päänavaaja. Nastolan tehtailla Muovikallesta kiertää useita juttuja ja tarinoita, joista monet ovat muuttuneet legendoiksi.
Upon muoviteollisuus kuului Asko yhtymään, ja tehtaan ensimmäisten piirustusten väitetään syntyneen yhtymään kuuluneen Upo Osakeyhtiön omistajan, vuorineuvos Arvi Tammivuoren klubiaskin kanteen. Muovikallelle hän antoi vapaat kädet ja kunnolla rahaa ideoiden toteuttamiseksi. Ja Kalle pani toimeksi.
Jengat kohdallaan
Kerran Tammivuori tuli tehtaalle ja kysyi, missä ovat ne hallit, jotka piti rakentaa. ”Johan te saitte rahat”. Kalle ja kumppanit ihmettelivät, mitkä hallit? ”Yhteenhän me saimme määrärahat.” Siihen neuvos: ”No saatuna, minä olen tottunut siihen, että kun te saatte yhteen rahat, niin kaksihan te rakennatte.”
Kun Kalle oli saanut tuotantoa jo jonkin verran alkuun, tuli insinööri Kalervo Ruotsalainen esittelemään ensimmäisten tuotteitten joukkoon kuulunutta bensiinikanisteria, joka oli vastikään saanut VTT:n hyväksynnän. Kalle epäili, mahtaako kanisterin korkin kierteet tuottaa ongelmia. Ruotsalainen näytti, että korkki menee sujuvasti jengoilleen: ”Vain idiootti saa tämän väärille kierteille.” Samassa tuli markkinointipäällikkö sisään, otti kanisterin ja kokeili korkkia: ”Hei, tämähän ei mene jenkaan.”
Muovikallen alaiset olivat räväkkää joukkoa. Jo 60-luvulla eri toiminnot jaettiin omiksi tulosyksiköikseen. Sananvalmius oli lähes jokaisen yksikön pomon perusominaisuus. Itsetunto oli korkealla. Alkuaikoina Upon Lahden pää pyrki vähän ohjailemaan Muovin pikkuveljeä, mutta tämä into sammutettiin alkuunsa. Kun Lahden Upon talouspäällikkö Jussi Tanskanen saapui Nastolan ’metsäkonttoriin’ koppavassa turkislippalakissaan, katsoi kalvotuoteyksikön päällikkö Pentti Laiho Tanskasta silmiin ja täräytti: ”Halpa taulu, komeat raamit!”
Mie en lähe! Kallen avainhenkilöihin kuuluivat ylityönjohtajat, jotka johtivat tuotantoa komppanian vääpelin ottein. Yksi heistä oli varastopäällikkö Kalevi Kokko, joka oli tullut Upolle ainoastaan rakennustyön valvonta- ja johtotehtäviin. Kun tehdas oli valmis, Muovikalle kiitti Kalevia, että työt on loppu ja lähtö edessä, johon Kokko vastasi muhkealla bassollaan: ”Mutta mie en lähe!”
- Silloin minä huomasin, mikä mies tuo Kokko on. Eihän sellaista miestä saa käsistään päästää, totesi Muovi-Kalle.
Kun kysyntä kasvoi ja koneet kävivät täysillä, tuli puute työntekijöistä. Työhönottajat Heikki Kotiranta ja Joel Aho suuntasivat kulkunsa Savoon ja Pohjois-Karjalaan. ”Jätä kuokka tänne, tule Nastolaan ja pistä rukkaset käteen.” Siitä alkoi muuttoliike, ja pian Nastolaa kutsuttiin Savolaisten Kanadaksi.
Muovikallen ideamylly tuotti lukuisia erilaisia tuoteideoita pakkauskalvoista design-huonekaluihin saakka. Leipä tuli kuitenkin ensisijaisesti muoviputkista. Kalle perusti Nastolaan hienon tutkimuslaboratorion, jolla hän sai asiakkaat, muun muassa ulkomaiset putkitehtailijat, vakuuttuneeksi siitä, että Nastolassa tehdään alan eturivin tuotteita.
Kerran Kalle tuli arvovaltaisen seurueen kanssa tutkimuskeskukseen, jossa koeponnistettiin paineputkia. Yksi putki räjähti ennen aikojaan, johon Kalle sutjakkaasti: ”Siinä näette, se oli kilpailijan putki!”
Kaikki tunsivat Kallen Muovikalle tunnettiin myös siitä, että hän kävi usein tehtaalla. Vielä silloinkin, kun tehdas työllisti yli tuhat ihmistä, hän tunsi monet työntekijät – ja kaikki tunsivat Kallen. Vielä eläkkeelläkin ollessaan hän jouluruokailun yhteydessä teki mielellään tehdaskierroksen – kerran Antti Pohjosen tarjoaman trukin kyydissä, kun käveleminen oli jo hankalaa.
Millaisen perinnön Muovikalle jätti?
Timo Heiskala tuli taloon aivan alkuaikoina. Hänen mielestään Kalle oli tietynlainen patruuna: tiedettiin tasan tarkkaan, kuka johtaa. Se heijastui aina varastolle asti, jossa Timppa tehokkaaseen tyyliinsä junaili tavaralähetyksiä. Samanlaisen vaikutelman sai myös, niinikään ensimmäisten joukossa Upo muoviteollisuuteen tullut Harri Siekkinen. Silloin Harri työskenteli tehtaan puolella. Kalle näkyi siellä aina silloin tällöin. Talossa oli hyvä henki ja tekemisen meininki.
Pekka Jyrkinen talous- ja hallintojohtajana oli Muovikallen suora alainen. Hänen mielestään alkuaikoina oli tosi hurja tahti, tehdas kasvoi ja paisui kuin pullataikina. Tavaraa meni niin paljon kuin ehti tehdä. Henki oli yrittäjähenkeä parhaimmillaan, kaikki olivat innolla mukana.
- Sitten tuli se hetki, jolloin huomattiin, että vaikka koneita saatiin lisää ja henkilövahvuutta kasvatettiin sen mukaan, tulos ei parantunut samassa suhteessa. Katsoimme tunnuslukuja tarkkaan ja totesimme, että väkimäärän lisäämisellä mennään huonompaan suuntaan.
- Tuli aika panostaa tuottavuuteen.