Puusepänverstaasta maailmanlaajuiseksi toimijaksi

Historia

Mukana suomalaisten arjessa jo yli 100 vuotta

Uponorin tarina sai alkunsa vuonna 1918, kun suomalainen self-made-legenda, Aukusti Asko-Avonius, lähti toteuttamaan rutiköyhässä maassa amerikkalaista unelmaansa ja perusti puusepänverstaan Lahteen.

Sadassa vuodessa pienestä puusepänverstaasta on kasvanut moderni, kansainvälinen pörssiyhtiö ja yksi maailman johtavista talo- ja yhdyskuntateknisten ratkaisujen valmistajista.

Askosta ja Uposta syntyneen Uponorin historia kertoo samalla suomalaisen teollisuuden, kaupan ja tekniikan kehityksestä. Se on upea tarina myös globalisaatiosta – tänään Uponor on yksi Suomen kansainvälisimpiä yrityksiä. Nykyisen Uponorin perusta juontuu menneisyyden eurooppalaisiin innovaattoreihin, ja yrityksen juuret voidaan jäljittää 1620-luvulle.

1918: puusepänverstaan perustaminen

Aukusti Asko-Avonius jättää elinkeinoilmoituksen puusepän verstaan perustamisesta Lahden maistraattiin 13.8.1918. Hän uskoo, että sarjatyönä valmistetut tuotteet tulevat Suomessakin syrjäyttämään käsityönä yksittäiskappaleina valmistetut. 

Uponorin perustaja Aukusti Asko-Avonius oli suomalainen self-made-legenda.
: Ensimmäinen sarjatyönä valmistettu tuote oli Asko-Avoniuksen itsensä ja puuseppämestari Salosen suunnittelema kirjoituspöytä.

Sarjavalmistus alkaa

Ensimmäinen sarjatyönä valmistettu tuote on Asko-Avoniuksen ja puuseppämestari Salosen suunnittelema kirjoituspöytä.

1938: Upo Osakeyhtiö perustetaan

Asko-Avonius avaa ensimmäisen huonekalumyymälänsä vuonna 1920 ja perustaa pian myös uuden huonekalutehtaan. Vuonna 1928 avataan Hollolaan tehdaskompleksi, joka on tuolloin Suomen suurin huonekalutehdas. 1930-luvun aikana yhtiölle rakennetaan oma myymäläketju, joka saa nimekseen Asko. Vuonna 1938 perustetaan Helsingin Teräshuonekalutehtaan hetekoitten menestyksen innoittamana oma putkisänkytehdas, Upo Osakeyhtiö

Upo Osakeyhtiö perustettiin 1938.
Upon valimossa aloitettiin vuonna 1949 valurautaputkien valmistus.

1949: Valurautaputkien valmistus alkaa

Upon valimo aloittaa 1946 sotakorvaustuotannon ja valmistaa laivojen ja koneiden osia sekä hammaspyöriä. Asko perustaa 1947 ensimmäisen ulkomaisen tytäryhtiönsä USA:han. Vuonna 1949 Upon valimossa aloitetaan valurautaputkien valmistus. 1952 Upo aloittaa jääkaappien valmistuksen, vuotta myöhemmin tuotantoon tulevat pesukoneet. Yhtiö valmistaa myös viemäri- ja käyttövesiputkia sekä radiaattoreita ja hetekoita. Menestystuotteisiin kuuluvat myös spriikeittimet. 1956 avataan ensimmäinen suuri keittiökalusteliike Neuvostoliittoon ja 1958 ensimmäinen myymälä Saksaan.

1965: muoviputkituotanto alkaa Nastolassa

Upo-Muovi aloittaa 1965 tuotannon Nastolassa. Muoviputkituotannossa keskitytään PVC-putkiin. Yhtiön perustaja Aukusti Asko-Avonius kuolee 78-vuotiaana 13.9.1965. Suomessa tehdään 24 prosentin devalvaatio 1967, mikä tarkoittaa suuria valuuttaluottomenetyksiä Askolle ja Upolle. Upon talousvaikeudet ovat suurimmillaan vuonna 1971. Asko puolestaan kokee ulkomaantoimintojensa huippuhetken, kun 1972 avataan samaan aikaan myymälä Saksaan ja Asko-osasto liverpoolilaiseen tavarataloon. Asko ja Upo fuusioituvat 1976 Asko-Upo Oy:ksi. Yhtiön tuloskehitys kääntyy rajuun alamäkeen. Yhtiö tekee 100 miljoonan markan tappion 1978, mikä saa rahoittajana olleen SYPin ottamaan ohjat käsiinsä. Todellinen päätösvalta siirtyy 1979 SYPille.

Upo-Muovin Nastolan tehdas kuvattuna 1970-luvulla.

1972: Maailman ensimmäiset PEX-putket

Ruotsissa Wirsbo aloittaa PEX-putkien valmistuksen ensimmäisenä maailmassa.

1980-luku: muutosten vuosikymmen

Askon saneeraus aloitetaan 1980. Yhtiö myy muovikalvotuotannon, tavaratalot, sahat ja muuta omaisuutta. Upo-Muovista Upo-Putkeksi nimensä muuttaneesta yrityksestä tulee 1982 Oy Uponor Ab. Uponor toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa. Yritysostoja tehdään myös Irlannista, Englannista, Saksasta ja Norjasta. Asko ostaa 1985 monitoimialayhtiö Finlaysonin. 1986 Uponor ostaa Askolta Finlaysonin putkiliiketoiminnan. PVC-putkien rinnalle tulevat PE-putket. 

Askon saneeraus aloitetaan 1980. Yhtiö myy muovikalvotuotannon, tavaratalot, sahat ja muuta omaisuutta.

1988: toiminta laajenee

Uponor alkaa toimittaa muovisia kuumavesiputkia hankkimalla omistukseensa saksalaisen Hewingin ja ruotsalaisen Wirsbon.1988 Asko listataan Helsingin pörssin päälistalle. 

1990: laajentuminen Yhdysvaltoihin

Uponor laajenee Pohjois-Amerikkaan 1990-luvun alussa ja avaa tehtaan Apple Valleyssa Yhdysvaltain Minnesotassa.

1999: Uponor Oyj

Uponor ostaa Saksalaisen Unicor GmbH:n ja nousee merkittäväksi komposiittiputkien valmistajaksi. 31.12.1999 Uponor sulautuu emoyhtiö Asko Oyj:hin, ja yhtiön nimeksi tulee Uponor Oyj.

2000-luku: kehitys eteenpäin

Askon ja Uponorin fuusiossa syntynyt pörssiyhtiö Uponor myy kodinkone- ja lattianpäällystedivisioonat sekä Askolta tulleen kiinteistöomaisuuden sekä Pohjoismaiden ulkopuolisen yhdyskuntateknisen liiketoiminnan. Pohjoismaiden yhdyskuntateknistä liiketoimintaa varten perustetaan Uponor Infra -yhteisyritys KWH Pipen kanssa 1.7.2013. Yhdyskuntatekniikan standardituotteiden ja -järjestelmien lisäksi yritys panostaa vahvasti räätälöityihin tuotteisiin ja kokonaispalveluihin.

Weholite-putkia valmistetaan nykyisin halkaisijaltaan jopa 3,5-metrisenä.
2010-lvulla Uponor ryhtyy kehittämään teollisesti esivalmistettuja talotekniikkaelementtejä.

Tuotetoimittajasta ratkaisutoimittajaksi

Yhtiö keskittyy 2000-luvun lopulla entistä vahvemmin talotekniseen liiketoimintaan. Teollisesti esivalmistettujen talotekniikkaelementtien kehitys alkaa. Uponor kehittyy putkitoimittajasta kokonaisratkaisujen toimittajaksi niin taloteknisellä kuin yhdyskuntateknisellä alallakin.

Teknologinen kehitys keskiössä

2015 Uponor ostaa Delta Systemtechnik GmbH:n, joka valmistaa kuuman veden jakoasemia, sekä KaMo-ryhmän, joka kehittää asuntojen lämmitysjärjestelmiä, järjestelmiä kuuman veden tuottamiseen sekä jakotukkeja. 2016 Uponor ja Belkin International muodostavat Phyn-yhteisyrityksen, joka kehittää rakennusten veden mittaamiseen ja vedenkulutuksen vähentämiseen tarkoitettua teknologiaa.

Uponor 100 vuotta mukana ihmisten arjessa

2018: 100 vuotta mukana suomalaisten arjessa

Satavuotias Uponor on vuonna 2018 yksi maailman johtavista talo- ja yhdyskuntateknisten järjestelmien toimittajista. Se tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan. Yhtiössä työskentelee noin 3 900 henkeä 30 maassa.

 Uponorin historia 90 vuotta

Uponorin historia 90 vuotta

Syyskuussa 2008 Uponor julkaisi 90-vuotisen historiansa kunniaksi kirjan yrityksen tarinasta vuosina 1918–2008.

PDF 10 MB