Uutiset

Asennusvirheet suurin syy vesivahinkoihin uudisrakennuksissa

Lähes kaikilla Uponorin ja Rakentaja.fi:n toteuttamaan kyselyyn osallistuneilla rakennusalan ammattilaisilla on kokemuksia vesivahingoista uudisrakennuksissa. Suurimmaksi syyksi vesivahingoille nimettiin asennuksessa tapahtuneet virheet. Uponor ja Rakentaja.fi toteuttivat marraskuussa 2018 kyselyn, jossa selvitettiin rakennusalan ammattilaisten kokemuksia syistä, jotka ovat aiheuttaneet vesivahinkoja uudisrakennuksissa. Vastaajilta kysyttiin myös, miten vesivahinkoja voitaisiin heidän mielestään parhaiten välttää. Kyselyyn osallistui kaikkiaan 90 rakennusalan ammattilaista.

 

Valtaosalla eli 96 prosentilla vastaajista oli kokemuksia vesivahingoista, jotka olivat aiheutuneet asennusvirheestä. Yli puolet vastaajista näki asennusvirheen syyksi asentajan puutteellisen osaamisen. Seuraavaksi yleisimmin mainittiin tuotteiden yhteensopimattomuus tai niiden virheellinen yhdisteleminen. Virheitä aiheuttivat myös puutteelliset työkalut.

Yli 90 prosentilla oli kokemuksia myös käyttövirheen aiheuttamista vesivahingoista. Syynä oli useimmiten ollut vesijohdon vahingoittaminen poraamalla, naulaamalla tai muulla tavoin. Vesijohdon jäätyminen, vesipisteen viemäröinnin tukkeentuminen tai auki jäänyt vesipiste olivat vastaajien mukaan seuraaviksi suurimmat syyt käyttövirheen aiheuttamille vesivahingoille.

Putkien liitostavoista eniten vesivahinkoja olivat vastaajien mukaan aiheuttaneet puserrusliitokset. Tästä oli kokemuksia 37 prosentilla vastaajista. Puristusliitoksen aiheuttamasta vesivahingosta oli kokemuksia 33 prosentilla vastaajista. Vähiten vesivahinkoja olivat vastaajien mukaan aiheuttaneet hitsausliitokset.

Mikäli suunnitteluvirhe oli aiheuttanut vesivahingon, suurimmaksi syyksi nähtiin se, että suunnitelmissa alun perin esitetyn tuotteen tilalle on vaihdettu tuote, jonka kelpoisuutta ei ole selvitetty.

Jos tuotteessa ollut vika oli aiheuttanut vesivahingon, useimmin syynä oli vastaajien mukaan ollut tuotteen valmistus- tai materiaalivirhe.

Eniten vesivahinkoja oli kyselyn mukaan ollut kohteissa, joissa vesijohtojen putkimateriaalina oli ollut kupari. Tästä oli kokemuksia 57 prosentilla vastaajista. Komposiittiputkea käyttävissä kohteissa tapahtuneista vesivahingoista oli kokemuksia 23 prosentilla vastaajista ja sinkittyä terästä käyttävissä kohteissa 19 prosentilla vastaajista.

Kyselyssä pyydettiin myös vapaamuotoisilla vastauksilla ammattilaisten näkemyksiä keinoista välttää vesivahinkoja uudisrakentamisessa. Vastauksissa korostuivat huolellisen, ammattitaitoisen asennustyön ja valvonnan tärkeys. Tärkeäksi nähtiin myös urakoiden nykyistä maltillisempi aikatauluttaminen, jolloin vältyttäisiin kiireen aiheuttamilta virheiltä.

Vesivahingoista kärsineet taloyhtiöt vaihtavat komposiittiin
Länsi-Tampereella sijaitsevassa Haapalinnan kaupunginosassa on viime vuosien aikana todettu poikkeuksellisen paljon vesivahinkoja jopa 2000-luvulla rakennetuissa taloyhtiöissä. Alueen taloyhtiöistä jo parikymmentä on päätynyt putkisaneeraukseen, jossa kupariset käyttövesiputket korvataan komposiittiputkijärjestelmällä.
Jatkuvien vesivahinkojen vuoksi seitsemän 2000-luvulla valmistunutta taloyhtiötä teetti VTT Expert Servicellä tutkimuksen, joka paljasti käyttövesiputkien veden sisältävän kupariputkien pistekorroosiota aiheuttavia tekijöitä, muun muassa silikaattia. Pian tutkimuksen valmistuttua loppuvuodesta 2015 ensimmäisissä taloyhtiöissä ryhdyttiin putkisaneeraukseen.

LVI-Palvelu Hongisto Oy aloitti Haapalinnassa yhdeksän taloyhtiön putkisaneerauksen elokuussa 2018. – Seitsemän taloyhtiön saneeraus oli tuolloin jo valmistunut, kertoo projektivastaava Kaisa Laurell LVI-Palvelu Hongistosta.

Myös kaikissa nyt saneerattavissa, vuosien 1984–1990 välillä valmistuneissa taloissa on ollut vesivahinkoja. – Olipa syynä sitten vesi tai putkissa käytetty kupari, taloyhtiöt haluavat korvata kaikki kupariputket komposiittiputkilla, joissa riskiä putkien syöpymiseen ei ole, Laurell toteaa. Urakan on tarkoitus valmistua kesään 2019 mennessä ja sen aikana käyttövesiputkistot vaihdetaan kaikkiaan 197 asuntoon.

Nopeasti valmista
Taloteknisiin saneerauksiin erikoistunut LVI-Palvelu Hongisto on käyttänyt komposiittijärjestelmiä kohteissaan 10 vuoden ajan.

– Helposti ja nopeasti asennettava komposiittiputkijärjestelmä soveltuu saneerauskohteisiin erinomaisesti. Asuntoa kohden saneeraus vie vain päiviä ja asukkaat voivat asua kodeissaan töiden ajan. Komposiittiputket ovat kevyitä ja helposti käsiteltäviä, mikä tekee asennuksesta joustavaa ahtaissakin oloissa.

– Tässäkin kohteessa käytämme Uponorin komposiittijärjestelmää, jonka olemme todenneet hyväksi ja luotettavaksi kokonaisjärjestelmäksi.

Viime vuosina alalla ovat puhuttaneet vesivahingot, jotka ovat aiheutuneet virheellisesti tehdyistä puristusliitoksista. Kaisa Laurell ja putkiasentaja Sami Kinnunen eivät näe liitosten teossa ongelmia.

– Uponorin putkissa on esimerkiksi tarkistusikkuna, josta on helppo varmistaa, että putki on asennettu liittimen pohjaan asti. Huolellisuus on toki tärkeää, kuten asennustyössä aina.

Saneerattaviin taloihin rakennetaan yläjakoinen järjestelmä, jossa asuntojen putkistot ovat alaslaskettujen kattojen yläpuolella. – Porrashuoneessa vanhat nousulinjat jätetään hormeihin ja uudet nousulinjat ja niistä asuntoihin tehtävät putkitukset koteloidaan. Kellareissa hyödynnetään vanhoja putkireittejä.

Näkyviin jäävät vain asuntojen vesikalusteille putkitetut pintaputkistot. – Niissä käytetään Uponorin kromipinnoitteisia komposiittiputkia, jotka ovat siistin ja tyylikkään näköisiä pinta-asennuksissa.
Lisätietoja:
Uponor Suomi Oy
Jarmo Mäenpää
tuoteryhmäpäällikkö
puh. 040 700 7151
jarmo.maenpaa@uponor.com